VAATEKAAPPI1KK.jpg

Käsiini sattui kiinnostava kirja, jossa käsiteltiin muun muassa vaatteiden kulutusta (Vaatekirja: Ritva Koskennurmi-Sivonen, Anna-Mari Raunio). Kirjassa nostettiin esiin kiinnostava huomio; mitä pienempi vaatevarasto, sitä vähemmän ympäristö kuormittuu. Sinänsähän tämä on ihan itsestäänselvää, mutta perustelut saivat minutkin ymmärtämään tämän hieman aiempaa syvällisemmin.

Mitä vähemmän omistaa vaatteita, sitä useammin niitä pitää käyttää ja siis myös pestä. Näin vaatteet myös kuluvat nopeammin, eivätkä ehdi siis mennä niin helposti pois muodista. Vaatekaapin nurkkiin muodittomuutensa takia jääneiden vaatteiden määrä vähenee. Kun vaatteita hankitaan rajallisempi määrä ja käytetään loppuun asti, vähenee luonnollisesti materiaalien ja energian kulutus sekä niiden aiheuttamat päästöt. Ja luonto kiittää:)

VAATEKAAPPIK.jpg

Minun on tehtävä tunnustus; olen hamsteri. Minun on vaikea heittää tavaroita pois. Niitähän voi vielä joskus tarvita. Muodista pois menneet vaatteet voivat tulla piankin uudestaan muotiin. Ja niinpä vaatekaappini tosiaan natisee liitoksissaan... Kun tietenkin haluan myös päivittää vaatevarastoani muutamalla uudellakin vaatteella aina silloin tällöin.

Mutta itse asiassa, jos omistaisin vaikkapa vain viisi t-paitaa, ehtisin jopa käyttää niitä kaikkia  ja ne ehtisivät kuluakin. Sitten voisin ostaa uuden kauden t-paitoja todelliseen enkä keksittyyn tarpeeseen. Kuulostaa niiin järkevältä! Tämä pitää tosiaan yrittää pitää mielessä, varsinkin näin aleaikana;)!