turhake-normal.jpg

En voinut olla purskahtamatta nauruun, kun taannoin vanhempieni luona käydessäni törmäsin tähän laitteeseen vanhempieni keittiön pyödällä. Kyllä, se on silmälasienpuhdistuslaite!

Isäni oli ostanut laitteen ilmeisesti Lidlin ihmeellisestä maailmasta ja maksanut siitä hieman vajaat 20 euroa (!). Laite toimii sähköllä ja siihen pitää lisätä luonnollisesti vettä ja pesuainetta joka käytön yhteydessä. Silmälasien puhdistukseen laite käyttää aikaa noin minuutin.

Ymmärrän miksi isäni osti tämän. Hänellä on yhteensä varmaan kymmenet eri lasit hieman eri tarkoituksiin kaikki, koska hänellä on ongelmia näkemisen kanssa. Kenties hän siis ajatteli pääsevänsä tämän laitteen avulla hieman helpommalla niiden puhdistuksessa. Tosiasia on vain se, että veikkaanpa isä paraltani menevän lasiensa puhdistukseen moninkertaisesti kauemman aikaa tämän laitteen kanssa kuin ilman sitä...

Vempaimia löytyy nykyään lähes joka lähtöön ja monet niitä ostavat, kun ajattelevat uuden laitteen jollain tapaa tekevän arjestaan helpompaa. Ja kyllähän monet laitteet niin tekevätkin, kuten vaikkapa pyykinpesukone, tietokone jne. Joukkoon ikävä kyllä mahtuu kuitenkin mielestäni myös laitteita, jotka nopeuttamisen sijaan saattavat tuottaa jopa lisää työtä ja ennen kaikkea kuluja. Laitteen puhdistaminen saattaa olla hankalaa ja aikaavievää tai sitten se on suunniteltu siten, että siihen tarvittavat täydennysosat on mahdollista hankkia vain kyseisen merkin tuotteista, jotka useimmiten ovat varsin suolaisen hintaisia.

Löytyykö teidän kaapeistanne tälläisiä turhakkeiksi havaittuja vempaimia?