Blogissani on ollut viime päivinä hiljaista. Yksi syy siihen on, että jouduin luopumaan rakkaasta kanistani... Hän oli jo vanha ja sairas, joten halusin päästää hänet pois, eläinlääkärin mukaan hän olisi enää ainoastaan kärsinyt, hoitokeinoa ei ollut. Päätös oli silti elämäni vaikeimpia. Minun piti päättää rakkaimpani elämän lopettamisesta! Ajatus itsessään on minusta jo aivan absurdi. Miksi haluaisin tappaa jonkun, jota rakastan, jonka kanssa olin asunut viimeiset 6 ja puoli vuotta, josta huolehtiminen oli vaikeina aikoina ainoa syy jaksaa, joka antoi niin paljon iloa, toivoa, merkitystä elämälleni, joka näki kun kasvoin teinitytöstä aikuiseksi? Niin rakas ja tärkeä. Osittain minusta tuntuu, että kenenkään ei pitäisi joutua tekemään tälläisiä päätöksiä, eihän ihmisiäkään saa tappaa. Osittain ymmärrän, miksi tässä yhteiskunnassa toimitaan näin, ja toiminhan itsekin niin. Rakkaudesta tämänkin teon tein. En olisi halunnut nähdä, kuinka hän päivä päivältä olisi joutunut kärsimään yhä enemmän, ennen hidasta kuolemaa, sekin olisi tuntunut väärältä, itsekkäältä. Surutyö on silti kesken, irtipäästäminen, elämäni ei ole enää samanlaista kuin ennen, muutos tuntuu vaikealta.

Mitä te ajattelette eläimen lopettamisesta? Oletteko itse päätyneet tähän ratkaisuun?

Niin ja hyvää ystävänpäivää!<3 Pitäkää ystävistänne huolta, muistakaa heitä, kun he vielä ovat kanssanne!